esittely suomenhevoset puoliveriset kasvatus kilpailut etusivu

Tallialue ja ympäristö

Tallialueeseen sisältyy tallirakennuksen lisäksi parkkipaikka, maneesi, kaksi hiekkapohjaista kenttää, tarhat ja kolme laidunta. Talli ja maneesi ovat ulkoapäin punaisia, tarhojen ja kentän aidat ovat valkoisia. Tallien takana on purula ja lantala, sekä hieman suurempi varasto heinäpaaleille (ei pohjapiirroksessa). Maneesissa on tilava katsomo jonka alta löytyy varasto mm. estekalustolle. Maneesin vieressä on parkkipaikka, jolle tuleva hiekkatie kulkee nuorten hevosten tarhojen sekä laidunten ohi. Tarhoja on 8, ja ne on siis tarkoitettu lähinnä oreille ja nuorille hevosille. Laitumilla sensijaan ulkoilevat tammat ja niiden varsat, ja onpa hyvätapaisille oreillekin pieni laidun. Sekalaitumella pidetään lähinnä tamma-ori-varsa-kolmikkoja kesäisin.

Laidunten takana on tallin omistuksessa olevia peltoja, joista saamme heinää sekä kauraa omiin tarpeisiimme, ja muutaman sadan metrin päässä sijaitsee myös pieni järvi, jonka ympäri kulkee maastoesterata (jolla olisi tarkoitus järjestää joskus maastoeste/kenttäkilpailuja) ja jonka rannalla hevosia voi käydä uittamassa. Uittopaikalla on ratsastajille hirsiset penkit sekä pöytä. Tallin lähistöllä on maastoreittejä myös metsissä sekä peltojen reunamilla. Tiet ovat maastoreittien lähellä vain pieniä hiekkateitä, joten maanteitä ei tarvitse lähteä hevosten kanssa ylittämään.

Talli

Tallirakennus on hiljattain kunnostettu ja nykyaikaisin välinein varustettu. Ulkoseinät ovat punaiseksi maalattua hirttä, ja karsinoita on 23 joista kaksi on varsomiskäytössä. Jokaisessa karsinassa on käytävälle käännettävä ruoka-astia sekä juoma-automaatti. Karsinoiden ovissa on koukut riimunnaruille sekä loimiteline. Riimunnarukoukkuja löytyy lisäksi lisää tallien ulko-ovien vierestä sekä satulahuoneista. Satulahuoneen, rehuvaraston ja sosiaalitilan löytää pääovesta katsottuna vasemmalta.

Satulahuoneessa on nimetyt suitsi- ja satulatelineet jokaiselle hevoselle, ja lisäksi hevosille ja ihmisille on omia kaappeja, joissa voi tavaroita säilyttää. Seinien reunoilta löytyy lisäksi arkkuja, jotka toimivat myös penkkeinä. Satulahuoneesta löytyy myös lääkekaappi, joita on kaksi kappaletta, toisessa kaapissa säilytetään sidetarpeet ym. ensiaputarvikkeet, toisessa, lukitussa kaapissa taas voi säilyttää hevosten reseptilääkkeitä ynnämuita, joihin ei kaikkien tarvitse päästä käsiksi. Rehuvarastossa on suuret kauralaarit, ja lisäksi säilytyksessä muutaman päivän heinät. Rehuhuoneen kaapeista löytää kivennäiset, prixit ja muut rehut. Sosiaalitilasta löytyy wc sekä sohvia, tv ja pieni keittiö.

Historiaa

Sarkasmi jatkaa aiempien tallieni Rimfrostin ja Mörköluolan tietä, jokaisessa tallissa on kasvatettu suomenhevosia sekä russponeja. Rimfrost perustettiin vuosien 2005-2006 aikana, tarkkaa ajankohta ei ole enää tiedossa. Mörköluola aloitti toimintansa vuoden 2006 kesällä, ja Sarkasmi on ollut pystyssä loppuvuodesta 2006 eteenpäin. Suomenhevosia on syntynyt meillä ehdottomasti eniten, ja keväällä 2009 tallista muutti pois viimeinen russtamma, kun russponien kasvatus oli loppunut jo aiemmin.

Samana kesänä alkoivat kuitenkin jo uudet tuulet puhaltaa, kun pitkän, yli vuoden tauon jälkeen talli laitettiin kunnolla remonttiin. Vanhoja hevosia lopetettiin ja myytiin pois, ja talliin jäi vain viisi suomenhevosta, joista neljä Sarkasmin omia kasvatteja. Näiden suomenhevosten lisäksi talliin saapui pian myös kolme suvutonta suomenpuoliveristä, joiden kanssa on aloitettiin pienimuotoinen puoliverikasvatus.

Talli kuitenkin taukoili myös syksyn 2009, omistajan koulukiireiden vuoksi. Maaliskuussa 2010 aloitettiin taas uudestaan pienellä remontilla. Kasvatteja ja joitain vanhoja hevosia laitettiin myyntiin, ja hevosmäärä pieneni jälleen. VRL:n ollessa tauolla keskitymme hevosten valmentamiseen, myös hoitajatoiminnan aloittamista on harkittu. Maaliskuun alussa Sarkasmissa eleli 15 hevosta, joista 6 oli suomenpuoliverisiä (2 junnua) ja 9 suomenhevosta (3 eläkeläistä).

Sarkasmi on virtuaalitalli - Sarkasmi is a sim-game stable
virtuaaliATmeerikoo.net